Osta lippu netistä!

Forecan sää

Tulosta Sähköposti

Serena on pohjoismaiden suurin aina trooppisen lämmin vesipuisto

Pohjoismaiden suurin aina trooppisen lämmin vesihuvipuisto pitää sisällään niin paljon tekemistä ja kokeilemista, että innokkaimmille vesipedoilla kokopäivälippukaan ei aina tunnu riittävän!

Kaikkialla vesipuistossa virtaa, kuplii ja aaltoilee trooppisen lämmin vesi: rentouttavilla putouksilla, liukureissa, terassi- ja porealtaissa sekä lasten altaissa. Todellinen klassikko on Serenan kallioon louhittu saunaluolasto, joka pitää ehdottomasti kokea.

Vesiliukumäet tai mahtavan aaltoaltaan mainingit sopivat enemmän vauhtia etsiville. Villivirrassa vaihtelevat kuohuvat kosket ja rauhoittavat suvannot. Seikkailijat syöksyvät Black Hole -putkiliukumäen uumeniin, jossa valo- ja äänitehosteet luovat ainutlaatuisen elämyksen niillekin, jotka luulevat jo nähneensä yhtä sun toista! 

Kesä tuo Serenaan uuden ulottuvuuden

Kesä tuo Serenaan vielä uuden ulottuvuuden. Ulkoalueella houkuttavat Mattoliukumäet, kaksi pitkää Rengasjokea ja suosittu Liaanitorni. Suoraan altailta kohoavilla avarilla kallioilla on tilaa nauttia ulkoilmasta ja auringosta. Serenan Lastenmaan altaat ovat perheen pikku vesikiitureiden ikisuosikkeja. 

Katso tarkempi kuva Serenan vesihuvipuiston tarjonnasta klikkaamalla alueen karttaa.

Rentoudu ja nauti!

Terassibaari, lukuisat hierovat porealtaat, ulkoaktiviteetit kesäisin ja kaikki muut Serenan palvelut saavat sinut unohtamaan arjen rutiinit ja auttavat sinua rentoutumaan täysin. Luolaravintola Granina on kuuluisa herkullisista aterioistaan ja välipaloistaan.

Serena Shop

Serenan palveleva ja hyvinvarusteltu Shop on ympärivuotinen uimavarustekauppa. Merkkituotteet ja asiantuntemus ovat Shopin tuntomerkkejä. Edustamme Speedon ja Adidaksen merkkituotteita.
 

 
aspro ocio Puuhamaa Finlandia_en Serena Finlandia_en Wasalandia Finlandia_en Tropiclandia Finlandia_en visulahti_en
aqualand aqualeon palmitos park marineland l'aquarium Jungle Park Tenerife Western Mallorca_fr deep sea world scotland
boudewijnseapark alpamare switzerland aquarium lyon blue planet OakWood Bluereef Aquarium Smugglers Deltapark Neeltje Jans - Holand