Muista, että olet itse vastuussa omastasi ja muiden turvallisuudesta! Vesipuisto Serenan järjestyssäännöt- Annettuja ohjeita tulee noudattaa.
- Lapset ovat aina aikuisten vastuulla. Myös ryhmissä. Kymmentä lasta kohden yksi aikuinen valvoja.
- Verkkashortsien, tuulihousujen, alusvaatteiden tai muista kuin uima-asumateriaalista tehtyjen vaatteiden käyttö altaissa kielletty puhtaus-sääntöihin vedoten. Uima-asuissa ei saa olla vapaana roikkuvia metalliosia (kuten esimerkiksi vetoketjut, soljet, pinssit jne.) UIMASHORTSIEN KÄYTTÖ ON SALLITTU (JOS MATERIAALI ON UIMISEEN TARKOITETTU).
- Alkoholipitoisien juomien nauttiminen on sallittu ainoastaan erikseen merkityillä anniskelualueilla. (Esim. EI saunoissa) Omien alkoholijuomien nauttiminen vesipuistossa on kiellettyä.
- Vesipuiston omaisuuden vahingoittaminen on ehdottomasti kiellettyä. Teon ollessa tahallinen, asiakas poistetaan alueelta ja hänet velvoitetaan korvaamaan aiheuttamansa vahingot.
- Näpistykset ja varkaudet ilmoitetaan aina poliisille. Lisäksi asiakas poistetaan vesipuiston alueelta.
- Henkilö, joka ei noudata näitä ja erikseen määriteltyjä sääntöjä sekä henkilökunnan ohjeita voidaan poistaa vesipuiston alueelta.
- Vesipuiston henkilökunnalla on oikeus ja velvollisuus estää asiakkaan pääsy vesipuistoon mikäli seurauksena voisi olla vaara- tai häiriötilanne.
- Muita asiakkaita häiritsevä henkilö poistetaan vesipuistosta.
- Kaupankäynti vesipuiston alueella ilman erityistä lupaa on kiellettyä.
- Sisäänpääsylippujen tai klubikorttien väärinkäytöstä asiakas poistetaan vesipuiston alueelta.
- Vesiliu'ut, saunat, uima-altaat, ravintolat ja terassibaarit suljetaan 15 minuuttia ennen puiston sulkemisaikaa (19:45)
- Vesipuisto Serena ei vastaa pukutiloihin jätetyistä tavaroista
- Vesipuisto Serena ei vastaa sellaisista tapaturmista tai onnettomuuksista, jotka aiheutuvat asiakkaan Vesipuisto Serenan ohjeita ja/tai sääntöjä rikkovasta käyttäytymisestä.
|